JANIVA MAGNESS: Stronger For It

Arvio julkaistu Soundissa 4/2004.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Kovaa elämää ei toivoisi kenelläkään, mutta jos operoi Janiva Magnessin tavoin bluesin ja soulin risteyksessä, se voi laulujen ja tulkinnan polttoaineena kääntyä eduksi.

Arvio

JANIVA MAGNESS
Stronger For It
Alligator

Kovaa elämää ei toivoisi kenelläkään, mutta jos operoi Janiva Magnessin tavoin bluesin ja soulin risteyksessä, se voi laulujen ja tulkinnan polttoaineena kääntyä eduksi. Detroitissa kasvanut, 1980-luvulla Los Angelesiin muuttanut laulaja menetti molemmat (!) vanhempansa itsemurhalle, eli kaduilla ja lastenkodeissa ja sai 17-vuotiaana tyttären, jonka joutui antamaan adoptioon.

Rankat kokemukset ovat tuoneet Magnessin lauluun niin koskettavaa syvyyttä ja särmää, että hänen kolmannelle Alligator-albumilleen – Magness on levyttänyt 1980-luvulta saakka – on helppo povata menestystä. Magness on itse ollut tekemässä vain kolmea kappaletta, mutta suoraan omasta elämästä uutetut There It Is, I Won’t Cry ja Whistlin’ In The Dark lukeutuvat levyn parhaimmistoon. Pitkälle päästään myös Tom Waitsin Make It Rainilla, Matthew Sweetin Thought I Knew Youlla ja Ray Wylie Hubbardin Whoop And Hollerilla.

Bändi soi jäntevän funkysti sekä sydäntä särkevillä balladeilla että nopeammassa menossa eikä Dave Darlingin (Brian Setzer, Meredith Brooks, Dan Hicks) tuotanto sorru tyhmiin kuorrutuksiin. Southern soul -tyyppisesti jämäkkä sointi on yhtaikaa klassinen ja nykyaikainen. Päähuomion varastaa silti Janivan väkevä laulu, joka kulkee Etta Jamesin, Mavis Staplesin ja Ann Peeblesin viitoittamaa tietä.

Lisää luettavaa