JENNIE ABRAHAMSON: Gemini Gemini

JENNIE ABRAHAMSON
Gemini Gemini
How Sweet The Sound Music

Ruotsalainen laulaja ja lauluntekijä Jennie Abrahamson kyllästyi pari vuotta sitten musiikkiympyröihin ja aloitti yliopisto-opiskelun. Ane Brunin kiertuebändissä musisoiminen toi hiljalleen takaisin artistin taiteelliset intohimot, ja ajatus neljännestä sooloalbumista kypsyi lopulliseen muotoonsa, kun Abrahamson pääsi jenkkikiertueelle ihailemansa Peter Gabrielin kanssa.

Viime kesänä Tukholmassa äänitetty Gemini Gemini puhkuu osin gabrielmaisia rytmikokeiluja, joiden luonne viittaa Kate Bushin viime aikojen atmosfäärisiin maisemointeihin. Jennie Abrahamsonin pop-näkemys poimii luontevasti elementtejä elektronisista kerrostumista, poreilevista kasarikaiuista sekä karun Pohjolan jylhistä rytmiaavikoista.

Levyä leimaa pyrkimys minimalistiseen maksimaalisuuteen. Valtaosa kappaleista on synnytetty tavanomaisista poikkeavilla lyömäsoittimilla sekä peukalopianolla, mikä avaa eksoottisia ovia taiteilijan luonnosta energiaa hakeviin tarinoihin.

Omintakeisuus kiteytyy sykkivällä raidalla Entity, joka hiipii kuin varkain tanssimaan tajuntaan. Jennie Abrahamsonin keijumainen tulkinta polveilee kadehdittavan kauniisti.