JOAKIM BERGHÄLL: Dialogues II

Arvio julkaistu Soundissa 1/2015.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

JOAKIM BERGHÄLL
Dialogues II
Boulder

Pianistien kanssa tehty Dialogues I on minulta vielä kuulematta, mutta Dialogues II innostaa tsekkaamaan sen, kuten myös luvassa olevat III (kansan-/maailmanmuusikoiden kanssa) ja IV. Esimerkiksi Ismo Alangon uunituoreessa yhtyeessä, Tsuumi Sound Systemissä, Helsinki-Cotonou Ensemblessä ja lukuisissa jazz-bändeissä vaikuttava saksofonisti Joakim Berghäll käy tässä vuoropuheluja kymmenen eri sähkökitaristin kanssa ja taso on kauttaaltaan korkea. Värejä ja sävyjä herkästi värähtelevään, ajoittain vauhdikkaastikin pyörähtelevään kokonaisuuteen tuo erilaisten kirvesmiesten ohessa Berghällin tunteikas puhaltelu ja laaja torviarsenaali, jonka hän sovittaa upeasti vieraidensa luonteeseen. Kyse on muuten sävelletystä eikä improvisoidusta materiaalista.

Altto ja Markus Pesosen jousella käsittelemä kitara säätävät avausraita Tunnelin, kun taas päätöskappale Absence meditoi tummasti Jussi Jaakonahon barotonikitaran ja bassoklarinetin kera. Sarastusta leimaa Olli Haaviston raukea steel-kitara siinä kuin Vernissagea Janne Halosen aavikkobluesista Brasilian suuntaan loikkaava tyylittely. Virtauksia-sarja etenee herkästä eteerisyydestä (Jarmo Saari) lyyriseen helkyttelyyn (Timo Kämäräinen) ja kiihkeään virsien ja progen välillä poukkoiluun (Marzi Nyman). Villeimmäksi vedoksi nousee Jukka Orman vibrakammen avittamana itämais-psykedeelistä tangoa tanssiva Ronkeli.

Lisää luettavaa