Kaikki on yhä kohdallaan John C. Fogertyn uudella Fantasy-kierroksella. Kitaroista irtoaa kutkuttavan särmikkäitä ja elinvoimaa uhkuvia riffejä, sävelkynästä virtaa ehtaa kirkasvetistä melodiaa. Laulutulkinnoissa on kypsää iloa ja lämmintä melankoliaa mutta myös tylyä bluesia sekä tuoretta ärtymystä ja sapekasta sarkasmia Yhdysvaltain menetettyjä perusarvoja ja nykyhallintoa kohtaan. Musisointi ei ole aivan niin pelkistetyn ehyttä ja nälkäisen dynaamista kuin CCR-aikoina. Kenny Aronoffin napakkaa rumputahtia nautiskellessa muistaa kuitenkin hyvin sen turhia säälipisteitä keräilleen sooloajan, kun maestro kopsutteli pannujakin ihan itse.
Clearwater-bändiaikojen muistumat sulautuvat uusiin kappaleisiin hyvin suopeasti, eikä edes Creedence Song kosiskele tökerösti ikiaikaisia faneja. Sen verran taitavasti Green Riverin variaatio on säädetty, että laulun sympaattiset painotukset muuttuvat kiistattoman rock-instituution edustamiksi yleismusiikillisiksi arvoiksi. Revival on hyvin painotettu albumikokonaisuus sikäli, että parhaat tunnelmapalat ja koskettavimmat balladit (Broken Down Cowboy) kannattelevat alkupuoliskoa. Vauhti lisääntyy ja riffit roimistuvat puolivälin ja hienon hippirockin Summer Of Love jälkeen. Osansa rockin raivosta saavat Paris Lindsayn
kaltaiset rehab-tähdet (It Ain’t Right), Bushin porukka (I Can’t Take It No More) ja petolliset rakastetut.