JOHN FOGERTY: Wrote A Song For Everyone

Arvio julkaistu Soundissa 6/2013.
Kirjoittanut: Timo Kanerva.

Arvio

JOHN FOGERTY
Wrote A Song For Everyone
Vanguard

JOHN FOGERTY
    

On helppo ymmärtää, että levy-yhtiössä ehdotetaan John Fogertylle: ”Tee ne isoimmat Creedence Clearwater Revival -hittisi uusiksi sellaisten muusikkojen kanssa, jotka nykynuorisokin tunnistaa. Ainakin Foo Fighters suostuu. Ja Kid Rock myös!”

Paljon vaikeampi on niellä sitä, että John on moiseen ehdotukseen suostunut. Pitäisihän hänen tietää, että 1960-lopussa ja 1970-luvun alussa tehdyt levytykset ovat ylittämättömiä klassikoita.

Työnsin levyn soittimeen ennakkoluuloisena. Kuinka ollakaan, se sai soida kaikessa rauhassa alusta loppuun. Ja aika pian uudestaan. Kolmannella kuuntelukerralla tulin siihen päätelmään, että Wrote A Song For Everyone ei ole suurta taidetta, mutta tätä paremmin ei kai yksikään rocktähti ole onnistunut tulkitsemaan uusiksi omaa menneisyyttään.

John Fogerty laulaa kaiken aikaa väkevästi ja aina olennaiseen keskittyen. Ajoittain hän tuntuu suorastaan täyttyvän aidosta tunteen palosta. Niin tapahtuu heti levyn aloittavassa Fortunate Sonissa. Sen vahvaa sanomaa alleviivaa Foo Fightersin armoton meno.

Parempaakin on vielä luvassa. Omien poikien Shanen ja Tylerin kanssa vetäisty Lodi herättää tämän vanhan keikkaveteraani-balladin uuteen elämään. Bob Segerissä John löytää sielun veljensä, kun kaksi kaiken kokenutta 1970-luvun mestaria tarttuu yhteistuumin Who’ll Stop The Rainiin.

Nykykantrin suurten tähtien apu toimii myös paljon odotuksia paremmin. Keith Urban tuo banjoineen ja ainutlaatuisine honky-tonk-äänineen aitoa bilemeininkiä Almost Saturday Nightiin, Brad Paisleyn kanssa pistetään Hot Rod Heartilla kunnon pikkailupainiksi ja Alan Jacksonin rento ote sopii täydellisesti Have You Ever Seen The Rainiin.

Lisää luettavaa