JUICE & MIKKO: Senaattori ja boheemi

Voi, kuinka olisin halunnut pitää tästä levystä. Miesten edellisellä yhteisalbumilla kaksvitoset Leskinen ja Alatalo huokuivat näkemystä ja viisautta, jonka olisin toivonut kumuloituneen kuluneiden vuosien suhteessa.

Mitä vielä, viiskyt ja risojen biisintekijöiden maailma näyttää paikalta, jossa muistellaan heti alussa "vanhoja, hyviä aikoja" (Siellä, mistä minä olen kotoisin), tai yleisemmin, itketään kuinka elämä on potkinut päähän ja kaikki on paljon huonommin kuin ennen. Reseptiksi surkeuteen tarjotaan Turnauskestävyyttä – kaksikon mukaan vain sitä tarvitaan elämän kamppailulajissa. Ja vaikka laulujen hahmot eivät tietenkään ole yhtä kuin laulujen tekijät, Leskisen Tuo on se mies piirtää paikoin kovin samanlaisen kuvan, jonka Juice on itsestään julkisuuteen hahmotellut.

Alatalon laulama, iskelmäradioakselilla kelvollinen Mies menneisyydestä on yllättäen runoilija Arno Kotron tekstittämä. Hieno nainen, Leskisen tämänkertainen oodi naiselle, sortuu tylsään jankkaukseen ja se olisi pitänyt feidata ainakin kaksi minuuttia varhaisemmin. Mä lähden maalle edustaa levyllä harvinaista duetointia ja terävää reipashenkisyyttä. Temppu toistetaan haikeampana terävän kertsin kera laulussa Trubaduuri poraa, jossa tarjotaan yllättäen naisnäkökulmaa. Se on niin komee on juuri sellainen perusrokki, jollaiset ovat venyttäneet Leskisen CV:n aika pitkäksi.

Soittopuoli levyllä sentään toimii, siitä kiitos nuoren kokoonpanon, jota täydentää pari konkaria. Kihniön kesässä äänitettyyn levyyn on yllättäen tarttunut muun muasssa afrikkalaissävyjä biiseissä Sehän ois oolrait! ja levyn rennoimmassa palassa Olla vain joka – ironista kyllä – nousee lähes tekstittömänä levyn kohokohdaksi.

Jos joku on pitänyt Leskistä ja Alataloa vanhoina sieluina, tällä levyllä senaattori ja boheemi esittäytyvät enimmäkseen vain vanhoina miehinä.