J5 oli joskus raikas tuulahdus pyssyjään ja pippeleitään hysteerisesti näpläävien räppärien joukossa. Se haikaili aikaan, jolloin räpissä oli kyse hyvästä meiningistä ja kovista breikeistä. Jossain ensimmäisen täydellisyyttä hipovan ep:n jälkeen punainen lanka katosi. Nyt meno on yhtä ummehtunutta kuin ”aidon” rockin perään haikailevilla ketjuperseillä.
J5 ei kuulosta palvomansa aikakauden tuotteelta. Monet tutut nimet löytyvät tältäkin levyltä: Nasin taustoja tehnyt Salaam Remi, Rootsille paskaa tehtaillut Scott Storch ja niin edelleen. Tulos on tälle ajalle leimallisesti tasapaksua ja ”aikuista”.
Levyllä vierailee Hänen Mitäänsanomattomuutensa Dave Matthews. Tämä on merkittävää. Jurassic-ukot ovat lipumassa kulttuuriseen lokeroon, jossa he voivat Daven ja muiden vastaavien maitopartojen kanssa myydä ylemmän keskiluokan college-kersoille katteetonta nostalgiaa ajalta, jota ei ollut. Merkittävää on myös se, että Matthewsin kanssa äänitetty kappale on yksi levyn vahvimpia.
Pisteet siitä, ettei riimikynä osoita tylsymisen merkkejä ja possen perinteitä kunnioittavat tag team -vedot ovat ajoittain huikeaa kuunneltavaa.