JURASSIC 5: Power In Numbers

Arvio julkaistu Soundissa 01/2003.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Alkuun luonnonmukaisella otteellaan vakuuttanut Jurassic 5 harhautuu tuoreimmallaan turhan etäälle niiltä lähteiltä, joiden äärellä tehdään klassikkolevyjä. Toki Kalifornian aurinkovoimalla toimiva kuusikko jatkaa toimiaan johdonmukaisesti, mutta letkeä groovailu ei nouse vuoden 1997 debyytti-EP:n tasolle.

Arvio

JURASSIC 5
Power In Numbers
Interscope

Alkuun luonnonmukaisella otteellaan vakuuttanut Jurassic 5 harhautuu tuoreimmallaan turhan etäälle niiltä lähteiltä, joiden äärellä tehdään klassikkolevyjä. Toki Kalifornian aurinkovoimalla toimiva kuusikko jatkaa toimiaan johdonmukaisesti, mutta letkeä groovailu ei nouse vuoden 1997 debyytti-EP:n tasolle. Ninja-asennetta viljellään onneksi edelleen kiitettävästi: J5:n musasta vastaavat Cut Chemist ja DJ Nu-Mark pitävät itsensä pääosin aisoissa antaen samalla koko ajan ymmärtää, että taitoja riittäisi levylautasten ja samplerien ääreltä vaikka muille jaettavaksi. Näytteestä käy vaikka hurja päätösraita Acetate Prophets.

Maailmanparannuksestahan Jurassic 5 ei ole koskaan tullut tunnetuksi, mutta letkeilyn alta löytyy tälläkin levyllä purtavaa sitä haluaville. Kobrakielinen Chali 2na kärkenään rapperit liikkuvat ketterästi tunnelmasta toiseen tehden tilaa vieraille kuten Percy P, Big Daddy Kane ja Nelly Furtado. Ensinmainittujen värittämä A Day at the Races jyrääkin tiensä yhdeksi Power in Numbersin huipuista. Eikä ihme, onhan yhtenä elementtinä käytetty hurjan renessanssin kokeneen atmosfäärivelho David Axelrodin tuotantoa.

Odotuksiin nähden 17-biisisestä jää alkuun suuhun liian vaisu maku. Mutta kärsivällisyys palkitaan. Esimerkiksi ensin lähinnä ärsyttävä Golden kuulostaa tauon jälkeen kerrassaan mainiolta pomputtelulta. Tälläkin kolikolla on tosin kääntöpuolensa: biiseihin tottuminen johtaa siihen, että Power in Numbers melkein vaatii tulla jätetyksi muiden toimien taustamusaksi. 

Lisää luettavaa