Kaihoisasti suoraan sanoen ja silmiin katsoen – Hulda Huiman uutuusalbumi on aseistariisuvan vilpitön

Hulda Huima ja Hitaat Sekunnit
Hulda Huima ja Hitaat Sekunnit
Helmi

Moni ihastui Hulda Huimaan toissa vuonna ilmestyneen debyyttialbumin kautta, muutamat jo sitä ennen tehtyjen kasetti-ep:eiden johdosta, keikoista puhumattakaan. Nyt Hulda (kuvataiteilija Minna Kallinen) palaa rikospaikalle kakkospitkällään, mutta ykköslevyn bändi Mustat Kalsarit on vaihtuneet uuteen Hitaat Sekunnit -bändiin.

Soundiin ja tyyliin se ei kuitenkaan tunnu vaikuttaneen juuri mitenkään. Edelleen mennään lämpimän kotikutoisella garage popilla Huldan laulaessa aseistariisuvan vilpittömästi, suoraan puhuen ja silmiin katsoen. Melodian taju on entisestään terävöitynyt ja kaiken kaikkiaan nimetön kakkonen soi edeltäjäänsä kaihoisampana. Siellä täällä huomaa suomipopin, iskelmän ja bluesin sävyjä. Mainio avausbiisi on nimeltäänkin Ei rokki vaan blues. Paikoin, kuten kappaleissa Synkkyyttä vastaan ja Tuulten maailma, kitaristi riipii lyhyitä mutta purevia sooloja. Vähän niin ja näin riimaavat tekstit maalaavat hauskoja pikku tarinoita nuoren naisen eksistenssistä ja tunteista. Mahtavan freudilaisesti ärhäkässä Hepassa Hulda lupaa tyynen päättäväisesti kesyttää lakanoissaan piehtaroivan, omassa päässään villihevosena laukkovan kundin.

Vaikea olla pitämättä näin laskelmoimattomasta karheudesta, joka on miljoonien kilometrien päässä valtavirtapopin kiillotetusta tuotteistuksesta.