Kepes Mode suoltaa ansiokkaasti suomalaista arkirealismia. Tällaisia levyjä kuunnellessa tulee väistämättä mieleen Gösta Sundqvistin heitto siitä miten hän tekee kansanmusiikkia – eivät Värttinän tapaiset vinkuintiaanit hilipatimeininkeineen.
Kepes Moden tarinat ovat yhtä suomalaisia kuin Leevi and the Leavingsin, mutta vähemmän kirjallisia eikä niissä ole Leevin teksteihin usein hiipinyttä surrealistista ulottuvuutta. Kuivahkoa huumoria on sitten sitäkin enemmän.
Tyylillisesti poukkoilu on aika samaa luokkaa oman genrensä rajoissa, eli jo alussa siirrytään Kasuaalien khakien gangstavinkunasta Stressinkestävän pellenenädanceen.
Lyyrisesti levyn anti kiteytyy kappaleeseen Steven Seagal, joka käsittelee rähinäpizzan ostamisen problematiikkaa lähes inhorealistisella pieteetillä. Teksti on ylivoimaisesti hauskin ja tarkkanäköisin. Kiitos esiintyjän helposti väänneltävän nimen, myös pakollinen omaa meininkiä hehkuttava biisikin on keskimääräistä hauskempi. Näitä alkaa kyllä suomiräpin saralla olla sen verran, että voisi määritellä jonkun per vuosi kiintiön, jonka jälkeen niitä ei enää saisi tehdä ennen seuraavaa tammikuun ensimmäistä.
Kepes Mode on todella vahva debyytti.