Pitemmän päälle Kerkko Koskisen avuista saattaa kaikkein kantavin olla sellainen musiikin sovittamisen ja soitinnusten intohimo, joka varmistaa runsaiden ja usein varsin vapaamuotoisten sävellysten muotoutumisen loogisiin raameihin ja detaljeja myöten kiehtovaan ilmiasuun. ”Junia ja kirjeitä” on mehukkaan hedelmällinen lähtökohta instrumentaalimusiikille, joka on jatkuvassa liikkeessä puhallinvetoisen jatsibluesin pääradalla, mutta alati valmiina kääntymään sivukiskoille tai lyhyille pistoraiteille. Rytmitettyinä runoina lausutut Kirje ja Vastaus ovat samassa hengessä ohikiitäviä kirjaimia ja tunnemerkityksiä matkan päällä.
Kerkko Koskisen kaksitoistamiehiselle orkesterille kirjoittamat ja sovittamat kappaleet eivät suosi muusikoiden keskinäistä solistista kilvoittelua. Luotettavan taitavia musikantteja ei toki vaadita pysymään paikallaan, vaan liikkuvassa soiton junassa mahtuu kulkemaan itsenäisesti käytävillä ja vaihtamaan vierustoveria. Tuloksena on hyvin kuulijaystävällistä mutta pohjimmiltaan kosiskelematonta musiikkia, joka ei ole mitenkään riippuvainen Koskisen muiden levytysten taiteellisista tyylivalinnoista tai ylellisen viihteellisistä tilaussävytyksistä.
Elokuviin tehty musiikki lienee lähin vertailukohta, mutta senkin juonteen Koskinen jalostaa käänteisesti. Esikuvalliset elokuvasäveltäjät saavat tälläkin kiekolla välillistä huomiota, mutta Trains & Letters -kappaleet luovat omat elävät kuvansa, eivätkä rajaudu kameratallenteiden säestykseen.