KIMMO POHJONEN: Kluster

KIMMO POHJONEN
Kluster
Rockadillo

Kuuntelin Klusterin hiljattain yöllä yksin huoneessani. Ovi kiinni, valot pois ja volyymia kohtuullisesti. Se oli menoa. Vaivuin tiloihin ilman mitään agentteja – ihan tosi! Aika katosi täydellisesti ja matkailin vaikka missä. Levyn loputtua heräsin transsistani niin ladattuna, että nukkumaanmeno oli vähään aikaan mahdotonta. Normaalien nukkuessa vaeltelin pimeissä huoneissa nipin napin lattiassa kiinni pysyen.

Sellaista kokemusta minä musiikista viime kädessä aina haen, mutta tietenkin sen saa vain hyvin harvoin. Se vaatii esittäjältä paljon. Hänen on todennäköisyyslaskelmat, kohderyhmät ja trendit unohtaen uskallettava heittäytyä täysin visionsa vietäväksi. Oltava valmis menemään kartoittamattomille alueille ja kohtaamaan se, mitä sieltä tulee. Se on riskialtista hommaa eikä siinä voi fuulata. Siihen voi ryhtyä vain, jos on pakko luoda… vaikka hanurilla.

Jokainen Kielon kuullut tietää, että muun muassa Ottopasuunan ja Pinnin Poikien kansanmusiikissa ja Ismo Alanko Säätiön rockissa marinoitua Kimmo Pohjosta ei kiinnosta turvallinen urakehitys. Juuri siksi hänet onkin noteerattu maailmalla. Viialan maalaispoika soveltaa huimaa tekniikkaansa hurtilla huumorilla ja hurjalla visiolla, jossa ei ole sijaa keskinkertaisille sovinnaisuuksille. Jos yllämainittu, yksin pelkällä (efektikäsitellyllä) haitarilla ja äänellä toteutettu soolodebyytti oli ainutlaatuinen levy, niin jälleen Tapani Rinteen herkästi eläytyvässä tuotannossa kypsytetty Kluster ei yritäkään toistaa edeltäjäänsä. Pohjosen aseet ovat samat, mutta nyt hänellä on aisaparina perkussionisti Samuli Kosminen, joka sämpläämällä soittaa… Kimmoa!

Yhtenä olentona toimiva parivaljakko taittaa tajuntaa kuin pussillinen psilokyyppejä. Villisti dubahtavat panoroinnit ja kaiut sun muut cybersaundit sulautuvat kurtun hengityksessä muinaisten shamaanien riitteihin ja hypnoottisiin rytmeihin huumaavalla tavalla. Hyvin harvoin on alkukantaisuus sekoittunut avaruusteknologiaan näin juovuttavasti. Jännite on hurja ja ideat sinkoilevat kuin kipinät havupuunuotiosta. Tämä on todella vahvaa lääkettä ennen muuta siksi, että aina vaan ahtaammaksi käyvässä maailmassa se ei täytä tilaa vaan tekee sitä. Pohjosta ja sattuvasti nimettyä Kosmista kuunnellessa ovet kuulijan päässä aukeilevat rytinällä. Kaikki tuntuu taas mahdolliselta!