KRAFTWERK: Tour de France Soundtracks

Arvio julkaistu Soundissa 08/2003.
Kirjoittanut: Okke Komulainen.
Pelkkää täydellisyyttä. Edelleen.

Arvio

KRAFTWERK
Tour de France Soundtracks
EMI

Pelkkää täydellisyyttä. Edelleen.

Düsseldorfin robofunk-epelit Ralf Hütter ja Florian Schneider ovat aina muotoilleet virheettömän virtaviivaista ja dramaattista musiikkia, jonka säihkyvän ulkokuoren sisälle on piilotettu varsinainen tunteiden tungos. Kraftwerk kehitti 70- ja 80-luvuilla huimasti aikaansa edellä olevan sapluunan, jota käytetään aseistariisuvan yksimielisesti edelleen kaikessa modernissa rytmimusiikissa hip hopista houseen. Samalla herrat loivat sähköllä ja komponenteilla myös sydämellisen liikuttavaa popmusiikkia. Vuoden 1986 Electric Café -albumin jälkeen Hütter, Schneider ja heidän aliurakoitsijansa eristäytyivät Kling Klang -laboratorioonsa painimaan perfektionisminsa ja legendaarisuutensa kanssa. Seitsemäntoista vuoden (!) odottamisen jälkeen Tour de France Soundtracksin julkaisu aiheuttaakin kertakaikkisen paniikin: vetääkö uusi albumi jalat alta samalla tavalla kuin Radio-Activity (1975), Trans-Europe Express (1977) tai Computer World (1981)? Kuulostaako bändi vielä ainoalta laatuaan, kromatulta, ruostumattomalta teräkseltä? Sijaitseeko järkyttävän kauniin soinnin takana edelleen hengen hehku ja asenne?

Kraftwerk kurottaa taaksepäin patsastellakseen edelleen aikaansa edellä. Koko albumin lähtökohtana on 20 vuoden takainen Tour de France -ep. Levyn päättävää nimibiisiä ja identtisiä kansia lukuunottamatta yhtäläisyydet loppuvatkin tähän. Ensimmäisen viidentoista minuutin aikana poljetaan Ranskan ympäriajon kolme etappia alati kiihtyvällä vauhdilla, päätähuimaavat panoraamamaisemat vaihtuvat Boing Boom Tschak/Techno Pop/Musique Non Stop -biisikolmikkoa muistuttaen. Kilpa-ajosta jää mieleen mantramaisen hypnoottisen melodian lisäksi kettinkien määrätietoinen ritinä. Mitään ei tapahdu, ja silti yllin kyllin. Ralf ja Florian viipottavat melkoisen lujaa ja herroilla tuntuu olevan huomattavan hauskaa.

Aero Dynamik ja kilpapyörien runkomateriaalin mukaan nimetty Titanium muodostavat huimaavan elektronisen minisinfonian á la Home Computer/It's More Fun To Compute. Vitamin on sekoitus metallisia hip hop-rytmejä ja Autobahn-tyylistä liikkeen tuntua. Koko pyöräkisa on pullollaan henkeäsalpaavia yksityiskohtia: naksahtelevia vaihteita, tiuhempaan ja tiuhempaan hakkaavia sydämenlyöntejä ja huohotusta. Kraftwerkin huumori on edelleen kuivempaa kuin huonepöly: Florian Schneiderin kehittämä Robovox-puhesyntetisaattori on opetellut ranskalaisen korostuksen, ja ainoastaan Kraftwerk voi laulaa pokerinaamalla sydänkäyräkoneesta (Elektro Kardiogramm).

Ranskan ympäriajon satavuotista historiaa juhlistavalla albumilla saksalaisnelikko (mukana ovat myös The Mix -levyltä tuttu ohjelmoijanero Fritz Hilpert sekä Henning Schmitz) virvoittaa 30-vuotisen konepopin perinteet ja nollaa samalla trippimittarin. Tavallaan mikään ei ole muuttunut: tallella on pirtelönpaksuinen ja kristallinkirkas soundi. Tunne, että kappaleet voisivat jatkua loputtomiin. Mykistävän kauniit melodiat, jotka pujottelevat napakoiden rytmien välissä. Toistuvat teemat, jotka luovat kokonaisuuteen sinfonisuuden tunnun. Mutta mukaan on otettu humaanius ja inhimillisyys: man machine -filosofia on selätetty ja Kling Klang -studion koneet kuulostavat huomattavan ihmismäisiltä. Toivottavasti Hütter ja Schneider eivät jumitu yhtä pahasti omiin verkkareihinsa kuin Electric Cafén jälkeen, duolta voi nimittäin olla tämän perusteella luvassa huimia tulevaisuudenvisioita.

Vaikka Kraftwerk ei enää ole valovuosia edellä aikaansa ja hengenheimolaisiaan, kuulostaa teutonikopla sokaisevammalta kuin koskaan. Ei niin futuristiselta, mutta omaleimaiselta ja itsensä kokoiselta. Konemusiikin Ramones: tervetuloa takaisin. 

Lisää luettavaa