KUOLLEET INTIAANIT: Silinteritie

KUOLLEET INTIAANIT
Silinteritie
Rockhopper

Suomalainen taiderock elää ja voi hyvin. Hyvä esimerkki tästä on orastavaan kulttiasemaan noussut Kuolleet Intiaanit -yhtye. Myös itse bändi on nähnyt tämän eteen vaivaa muun muassa mainostamalla keikkojaan ”näytöksinä” ja kieltäytymällä haastatteluista. Kun tämän järjestelmällisen myytinrakennuksen päälle vielä lyödään visuaalinen vaivannäkö – erityisesti promokuvissa – on ihme, jos sana ei ala levitä.

Musiikillisesti Kuolleet Intiaanit ei niin kovin radikaali kuitenkaan ole. Bändi poukkoilee ilmaisussaan äkkiväärästi ja paikoin rankastikin, mutta mistään mullistavasti uudesta ei ole kyse. On erittäin kulunutta heittää kehiin vertauksia Sielun Veljiin ja varhaisen YUP:n tuotantoon, mutta kun lähtökohdat ovat niin likellä toisiaan, ei vaihtoehtoja juuri jää. Erona vain on se, että Sielun Veljet ja YUP pystyivät kaiken kaaoksen ja kohelluksen keskellä kirjoittamaan klassisia rock-sävelmiä, mutta Kuolleet Intiaanit eivät.

Yhtyeen varhaiseen tuotantoon perehtyneet ovat kuvailleet Silinteritietä Kuolleiden Intiaanien helpoimmin lähestyttäväksi ja suoraviivaisimmaksi pitkäsoitoksi. Loogista sinänsä, onhan kaikkien taiderock-yhtyeiden elinkaaressa hämmästyttäviä samankaltaisuuksia. Odottelenkin vain vesi kielellä sitä päivää, jolloin Intiaanien varhaiset fanit ryhtyvät haukkumaan bändiä ”itsensä myymisestä” ja alkuvaiheen singlejä myydään Huuto.netissä poskettomaan hintaan.