Tavasta, jolla TV On The Radio tasapainoilee taiteen ja konvehtien välillä, tulee usein mieleen alkuaikojen Roxy Music ja 70-lukulainen taiderock. Siinä missä Roxy Music herätti kummastusta höyhenillä ja paljeteilla, TV On The Radion herrasmiehet onnistuvat herättämään kummastusta olemalla joukko mustia muusikoita soittamassa ns. vaihtoehtorockia.
Kyp Malone lomailee omasta pääbändistään, mutta lopputulos on niin kaukana Bryan Ferryn sooloista kuin mahdollista. Se ei aina ole hyvä asia. Tai oikeastaan siitä ei aina osaa sanoa, onko se hyvä asia vai ei.
Rain Machinea vaivaa kontrollin puute. Viimeinen kappale Winter Song on yksitoista minuuttia pitkä ja se on helppo tuomita esimerkiksi elefanttitaudista kärsiväksi versioksi haahuilevasta Palace Brothers -viisusta tai muuten vaan raivostuttavaksi taiteiluksi. Ei se ole. Se on upottavaa, ajoittain vaivaannuttavan paljaalla ja karulla tavalla. Se on myös looginen päätepiste levylle, joka alkaessaan muistuttaa TV On The Radio -demoa ja etenee yhä kauemmaksi emobändin hyvin barokista äänimaailmasta.
Kyp Malone on loistava, ilmaisuvoimainen laulaja ja Rain Machinen riisuttussa äänimaailmassa se pääsee oikeuksiinsa. Asiaa tietysti auttaa, että biisit ovat enimmäkseen todella hyviä. Paitsi Love Won’t Save You, joka kuulostaa nololta teini-iän tuotokselta.