Uudessa-Seelannissa oli 1980- ja 1990-luvuilla varsin eläväinen ja vaikutusvaltainen popskene, josta sikisi toinen toistaan hienompia kitarapopbändejä, esimerkiksi Split Enz, The Clean, The Bats sekä suurimpana ja kauneimpana Crowded House. Samaisesta saarivaltiosta tuleva Ladyhawke on joissakin yhteyksissä haluttu nähdä tämän vaihtoehtoliikkeen perilliseksi, mutta artistin pirtsakasti soiva kakkoslevy Anxiety on lähempänä Kim Wildea ja Kylietä kuin mainittuja yhtyeitä.
Levyn kaikki kappaleet ovat hyvin hittihakuisia. Melodiat, sovitukset ja rakenteet tähtäävät hetken mielihyvään, johon nähden levyn teema – Aspergerin oireyhtymä, joka artistilla hiljattain diagnosoitiin – tuntuu ihmeellisen yhdentekevältä, vaikka oikeasti pitäisi huolestua.
Syntetisoijat raapivat levyn pintaa riipivillä trance-soundeilla, koneistetut rummut puksuttavat tanssittavaa tasabiittiä ja basso nykyttää seksikkäästi. Ajanmukaisesti mutta yllätyksettömästi tuotettu levy lipuu oli suurempia muistijälkiä jättämättä. Tuskinpa tätä levyä kukaan vuoden päästä muistaa.
Kohderyhminä lienevät kouluikäiset, discohileet ja muut lapsenmieliset kuluttajat. Mitä näitä nyt on.
