Kuulin, että 80-luku on palannut. En ottanut uutista tosissani. Vuosikausia onnistuin kieltämään moisen. Sitten postissa tuli tämä levy ja asia oli pakko vihdoin myöntää. 1980-luku on palannut. Ladyhawke levyttää yhdelle vuoden kuumimmista levy-yhtiöistä ja ensimmäinen mielleyhtymä tämän australialaisen albumista oli Kim Wilde.
Tarkemmalla kuuntelulla ensivaikutelma osoittautuu liioitteluksi, mutta kyllä neiti Wildeä levyltä löytyy. Äänessä on samaa kalseutta. Korostus vain on eri. Sky- ja Super Channelin vuosikymmen on vahvasti läsnä. Monessa kohtaa luulen Andrew McCarthyn kävelevän näköpiiriin hetkellä millä hyvänsä.
Kaikissa kappaleissa on jotain kasaria ja silloin kun sävellys on vahva, homma toimii. Hyviä ovat muun muassa The Banglesin ja Anssi 8000 & Maria Stereon muotokielen välissä viihtyvä Better Than Sunday, omalla tavallaan Money For Nothingin introon pohjautuva Love Don’t Live Here Anymore, Gary Numania referoiva Paris Is Burning ja Crazy World, jolle sopisi hardrock-sovitus.
Muutamissa tapauksissa tempon nostaminen parilla pisteellä olisi tehnyt ihmeitä. Ja välillä biisi on vain yhdentekevä.
Tämä on yksi vuoden etkolevyjä kaikissa yliopistokaupungeissa ympäri Euroopan. Se on ihan kiva popkiekko, mutta tuntuu hetken ihastukselta.
