Jos kuulisin tältä levyltä jonkin raidan autoradiosta, tuskinpa panisin merkille koko asiaa. Karttapalloa vaivaa paha omaleimaisuuden puute. Levy sisältää välähdyksiä Suomi-rockista ainakin Dingosta Kuustoseen, mutta se kertoo kovin vähän esittäjänsä syvimmästä olemuksesta. Hannu Savolainen laulaa äänellä, josta kaikuu välillä herkkyyttä mutta myös värittömyyttä. T.T. Oksala on tuottanut levyn ”oikean” kuuloiseksi, mutta etenkin syntikkapainotteiset raidat jäävät pelkäksi äänitapetiksi.
Avausraidaksi on vielä valittu levyn hirvein raita, suureelliseksi paisuteltu itkuvirsi Elämän pokat, jossa ei ole tippaakaan koskettavuutta tai uskottavuutta. Sinistä taivasta omaa jo radiosoittoa kalastelevan choruksen ja koukkuja löytyy myös Sonjasta, mutta kovin suuria riemunkiljahduksia nämäkään eivät aiheuta. Hulluna sinuun rakentuu mukavasti ja voisi vakuuttaa vahvemman vokalistin käsittelyssä.