Leona Lewis (s. 1985) on kovasti kehuttu brittiläisen idoliohjelman voittaja, ja toki häntä kuuntelee sujuvammin kuin meikäläisiä kuuluisuuteen kurkottajia. Spiritiin on panostettu aikaa ja ammattitaitoa, eikä vaivannäkö mennyt hukkaan, jos mittarina käytetään kaupallista menestystä.
Debytanteilta on lupa odottaa tuoreutta, mutta Lewisin tapauksessa toiveet eivät toteudu. Hän on teknisesti pätevä laulaja, mutta sielukkuuden tavoittelu johtaa vain iskelmälliseen itkuisuuteen. Rytmiikka on läheisempää sukua melodiselle kevytmetallille kuin varsinaiselle rytmimusiikille, ja tuotannosta päätellen albumi on suunnattu mahdollisimman keskimääräiselle popin kuluttajalle.
Kursorisesti kuunneltuna Mary J. Bligen (s. 1971) kahdeksas studioalbumi ei vaikuta juuri kummemmalta kuin Leona Lewisin ensimmäinen. Lähempi perehtyminen paljastaa, että Blige on nuorta virkasisartaan kaikessa suoranmitan edellä, vaikkei Growing Pains tuokaan kuvaan mitään olennaisesti uutta.
Blige kuitenkin tulkitsee ja fraseeraa tavalla, joka tekee tavanomaisestakin sävelmästä kuuntelemisen arvoisen. Blige kertoo uskottavasti rakkaudesta ja vihasta, sodasta ja rauhasta. On selvää, että tämä musiikki syntyy ensisijaisesti hänen halustaan ja lähtökohdistaan. Kuunnelkaa kokeeksi Grown Woman ja Talk To Me. Laulun laatu ja hiphopista ponnistavat rytmit erottavat Bligen r&b-tähtösten satapäisestä laumasta.