Paljonko siitä on aikaa? Kyllä, peräti 13 vuotta on kulunut siitä, kun ristiinalaisbändi Dyecrest julkaisi edellisen levynsä. Nyt kiekkoja on plakkarissa kolme, ja jokaisella levyllä on eri laulaja. Tästä johtuen – vaikka musiikillinen linja ei niin kovasti ole heitellytkään – levyjen ilmeet ovat kokonaan omanlaisiaan.
Vuosien vieriessä nuoruuden into on muuttunut seesteisempään suuntaan, ja yhtye käsittelee kappaleitaan kokonaisvaltaisemmin ja latautuneemmin. Ennen biisit hyökkäsivät kimppuun selkeämmin riffi edellä, mutta nyt pääpaino on melodisuudessa. Yhtye tarkastelee musiikkiaan hyvin laaja-alaisesti. Ääripäätä edustaa naisäänen tulkitsema suomenkielinen Nuku vaan, jonka kaltaista haurautta bändi ei ole aiemmin hyödyntänyt.
Jos tauko venyi, meni levynkin teossa muutama vuosi. Verkkainen työtapa on palvellut levyn valmistumista siten, että kokonaisuus on harkitumman oloinen kuin vaikkapa edeltäjä This Is My World.
Jostain syystä laulajat eivät ole tupanneet pysyä bändissä pitkään. On helppo kuvitella soittajien tyytyväisyys, kun Mikael Salon kaltainen monipuolinen taituri löytyi keulakuvaksi. Nyt olisi korkea aika saada Dyecrestin ura palaamaan niille raiteille, joita se lähti kulkemaan keväällä 2003 Young Metal Gods -kilpailussa Saksan Bochumissa.