Levyarvio: Akustisesta hämystä hevilaukkaan ja progemaalailuun – Sabbath Assembly ei välttämättä aukea kaikille

Arvio julkaistu Soundissa 4/2019.
Kirjoittanut: Eero Kettunen.

Arvio

Sabbath Assembly
A Letter Of Red
Svart

The Process Church Of The Final Judgmentin virsiä veisaamalla aloittanut okkultistikollektiivi jatkaa seitsemännellä kokopitkällään mystistä tunnelmointiaan retrorock-vivahteita häpeilemättä hyväksikäyttäen. Yhtyeen koko skaalaa ei kuitenkaan pysty näin lyhyesti kuvailemaan: voisi otaksua esimerkiksi levy-yhtiönsä suomiproge uudelleenjulkaisuilta jotain mukaan tarttuneen.

Siinä missä Ghost on vahvoilla biiseillään luonut osin samoista aineksista kaupallisen menestystarinan, haluaa Sabbath Assembly olla suurelle yleisölle vaikeammin saavutettava ja pimeää puolta antaumuksellisesti korostava akti. Bändi onkin parhaina hetkinään kuulostanut suorastaan pelottavalta. Niitä hetkiä olisi uudelle albumille mahtunut enemmänkin.

Aiemmin Sabbath Assembly oli kaikkein kotoisimmillaan akustisen hämyisessä ilmaisussa, A Letter Of Red -levyllä taas hevilaukat tuntuvat piristäviltä ja progressiiviset maalailut kohtuullisen kiehtovilta. Sanoituksiin bändi satsaa oman kertomuksensa mukaan paljon. Prosessikirkon saloihin vihkiytymättömälle ne eivät silti tuosta vaan avaudu.

Lisää luettavaa