Neiti Olgan esikoisalbumin ihana, korvat majesteetillisella kitarapauhulla aukaiseva musiikki kuulostaa heti ensitahdeistaan lähtien palvontani potentiaaliselta kohteelta. Minä, aina edustaa shoegazea, genreä, jonka lyhyt kulta-aika oli kolmisenkymmentä vuotta sitten ja jonka toinen tuleminen on viime vuosikymmenen alusta lähtien ollut yhtä hilkulla kuin Jeesuksen paluu.
Moni kotimainen yrittäjä on hyödyntänyt shoegazen elementtejä alkaen Reginan viimeisestä albumista vuosikymmenen puolivälissä läpimurtonsa tehneeseen Teksti-TV 666 -yhtyeeseen ja tuoreempiin Linkopiihin ja Radio Supernovaan asti. Yksikään ei ole kyennyt Neiti Olgan tavoin yhdistämään puhdasoppista äänivallia, tarttuvamelodisia kappaleita ja oikein annosteltua kirkasotsaista taidekouluhenkeä yhtä monipuoliseksi ja tasapainoiseksi albumikokonaisuudeksi.
Elonmerkkejä on klassikko jo syntyessään. Kun käännät katseesi on suorastaan järisyttävän upea biisi. Ainakin puoli vuotta lusitun marraskuun ja eristyksen jälkeen Kesäkuu kuulostaa pakahduttavalta. Olkoon vain Minä, aina vasta Elge Väisäsen, Mikko Kannialan ja Miska Kuuselan trion debyytti – silloin kun albumi on näin hyvä, pajatso saa laulaa. Tähtiä silmissäni nään.