Levyarvio: Avaruusmatkailua kaoottisissa mittasuhteissa – Polymoon ei jumittele paikallaan

Arvio julkaistu Soundissa 7/2020.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

Polymoon
Caterpillars Of Creation
Svart

Jotain erikoista Tampereen juomavedessä täytyy olla, sen verran runsaasti sieltä on viime vuosina ponnistanut psykedeelisen rockin kentälle kovatasoisia yhtyeitä. Nyt samaiselle kentälle astuu esikoisensa julkaiseva Polymoon ja ryminällä saapuukin.

Caterpillars Of Creationilla draaman kaaret ovat pitkiä ja polveilevia, ja jo aloituskappaleen aikana kuljetaan hippeilystä fuzz-särön täyteisen rokkijamittelun kautta tunnelmalliseen ja kosmiseen trippailuun. Helicalingissa avaruusmatkailu saavuttaa jo lähes kaoottisia mittasuhteita yhtyeen räimiessä estoitta menemään. Hektisimmillään meininki muistuttaa jollain tasolla hieman Kingston Wallia tai Von Hertzen Brothersia, jonka vastapainoksi tarjoillaan kauas avaruuteen vievää fiilistelyä. Saattaa näin paperilla kuulostaa vaikeasti avautuvalta, mutta levy on lopulta varsin helposti lähestyttävä ja mukaansatempaava eikä jumittele paikallaan.

Soundit ovat miellyttävän orgaaniset eikä varsinkaan kaikuefekteissä ole säästelty. Suhinaa ja pörinää piisaa, mutta melodiat ja koukut eivät missään vaiheessa jää jalkoihin. Rytmiryhmä luo jämäkän, mutta eloisan pohjan, jolle muun yhtyeen kelpaa rakentaa sävelteoksiaan.

Erittäin onnistunut pelinavaus.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa