Levyarvio: Basson tutkimusmatka kestää toistuvaa kuuntelua – Ville Herralan Pu: toimii kuin intiimi ikkuna toiseen ulottuvuuteen

Ville Herrala
Pu:
We Jazz

Basisti Ville Herralan Pu: sisältää 14 soolobassominiatyyria, jotka laajentavat ainakin minun käsitystäni siitä mitä kontrabassolla voi tehdä. Normaalisti levyt, joissa laajennetaan jonkun soittimen estetiikkaa – varsinkin soolona – ovat valtava riski, mutta tällä kertaa homma toimii.

Herrala ei ole säveltänyt melodioita eikä hän oikeastaan missään vaiheessa soita mitään perinteiseltä bassolta kuulostavaa vaan etsii uusia sävyjä. Tutkimusmatkalla basso kuulostaa ihmisääneltä, sintiriltä, saksofonilta ja Marcel Duchampin maalaukselta Nu descendant un escalier n° 2 sekä paljon muulta.

Bassossa on siis valtavasti potentiaalia kiinnostavaan äänenmuodostukseen, jota ei juuri hyödynnetä varsinkaan jazzissa.

Puoli tuntia soolobassoa on varmasti haastava ajatus monille, mutta Pu:ta täytyy lähestyä aivan eri tavalla. Ajattele sitä intiiminä ikkunana toisen ihmisen mieleen, ajatteluun. Kuvittele itsesi viereiseen huoneeseen kuuntelemaan naapurisi monologia. Sen voi nähdä myös akustisena noise-levynä.

Sarja lyhyitä ajatuksia ei koskaan degeneroidu haahuiluksi. Ja levy kestää toistuvaa kuuntelua. Kuka olisi uskonut sanaparista basso plus soolo?