Levyarvio: Buutsit kohti bluesrockia – Uusi suunta ei ole Myles Kennedya omimmillaan

Myles Kennedy
The Ides Of March
Napalm

Alter Bridge- ja Slash-laulaja Myles Kennedyn soolodebyytti The Year Of The Dragon (2018) oli aika lailla samaa altsurock- ja heviriffittelyä kuin solistin emoyhtyeet, mutta The Ides Of Marchilla vokalisti kääntää buutsiensa nokat kohti bluesrock-suuntia. Pinnallisin puolin levyllä onkin kaikki kunnossa, sillä osaahan Kennedy kitaraansa soittaa, ja onhan biiseissä mausteiksi myös lap steeliä, dobroa ja slide-putkea. Empaattisuuden perään kaipailevan sympaattisen levyn bluesrockin seasta tuoksahtelee myös country ja muu kevyempi americana.

Laulamisessa Kennedy saavuttaapersoonallisen nasaalilla äänellään tietyn mahtavuuden tason aina, vaikka laulaisi Luhangan kunnallisvaalituloksia. Kaikesta ammattitaidosta ja muotoseikkojen suvereenista hallinnasta huolimatta The Ides Of Marchista jää silti ihan liian salonkikelpoinen jälkimaku. Biisit eivät saa rintakehää värisemään eikä kitarointi sytytä liekkiin sen enempää esittäjää kuin kuuntelijaakaan. Levyn soundit ovat modernin selkeät, eli tässä tapauksessa ihan perseestä; virvelisämple ja muut digitaalisuudet kuuluvat kauas. En väitä, että bluesin tarvitsisi aina olla räkäistä skääbädääbää, mutta kyllä se vaan yllättävän paljon auttaa.