Levyarvio: Camp Cope ei saa pidettyä yllä rakentamaansa jännitettä – Suuret odotukset jäävät täyttymättä 90-lukua henkivältä levyltä

Camp Cope
Running With The Hurricane
Run For Cover

Australialaisella Camp Copella on edellytyksiä vaikka mihin. Yhtyeellä on aukoton kokonaisnäkemys, kärsivällisyyttä syventyä soittoonsa ja tukuittain kiehtovia melodioita. Lisäksi sillä on Georgia Maqin lauluääni: herpaantumatta musiikin pintaa mittaava instrumentti, jonka herkkyys saa ihon sekä kanan- että vereslihalle.

Mutta yhtyeellä on myös vahva mielikuva Alanis Morrissetten, K’s Choicen ja Counting Crowsin tähdittämästä 1990-luvusta sekä pyrkimys palata tuohon aikaan. Eikä tavoite ole aivan ongelmaton. Vaikka verrokeilta poimittu rosoinen dramatiikka on tietyllä tavalla kolmikon ydinosaamista, jämäyttää se soinnin umpeen. Vivahteet pelkistyvät ja voima katoaa, eikä musiikki kasva herättämiensä odotusten tasalle.

Vika ei ole vaikutteissa itsessään eikä edes Camp Copen halussa hakeutua niiden äärelle. Pikemminkin kompastuskiveksi muodostuu kliimaksien yksitotisuus. Running With The Hurricane välittää monia hienorakenteisia tunnelmia, mutta viimeisen iskun äärellä musiikki ajautuu liian usein valmiiksi pureskeltuun viitekehykseen, johon ladattu jännite on yhtä helppo unohtaa kuin tavoittaa.

Onneksi Camp Cope malttaa myös viipyillä. Sillä mitä enemmän tilaa kolmikko jättää musiikkinsa ympärille, sitä hurmioituneemmalla nuotilla sen sielu soi.