Levyarvio: Coilin pelottava seksuaalikabaree on yhä relevanttia – Vuoden 1999 albumi on transgressiivisen seurakunnan yksi parhaista

Coil
Musick To Play In The Dark
DAIS

Brittiläisen okkultistiduon studioalbumit olivat pitkään myyttisiä kuin Liitonarkki. Yhtyeen cd:istä sai vuosikaudet pulittaa kymppejä, vinyyleistä opintolainaerän. Sitten tuli 2010-luku ja obskuureimmatkin harvinaisuusmusiikit saivat rajatut uusintaeränsä, myös Coil.

Vuonna 1999 ilmestynyttä Musick To Play In The Darkia pidetään yhtenä Jhonn Balancen ja Peter Christophersonin transgressiivisen seurakunnan parhaista hetkistä. Itselleni ei ole The Ape Of Naplesin (2005) ylittänyttä, mutta vaikuttavaa ja ennen kaikkea tyylikästä ääntä tämäkin on.

Musick on ehkä ilmaisultaan pientä, mutta tunnelmaltaan sen seksuaalikabaree on painostavaa, jopa pelottavaa. Tämä on nimensä mukaisesti musiikkia, josta ei päivänvalossa puhuta. Jhonn Balance hönkii avarien, pianoilla, sirinöillä ja kenttä-äänillä luotujen äänimaisemien päälle esoteerisia lauseitaan kuin vastalauennut rakastaja.

Ei levy silti pelkkää postkoitaalista makoilua ole: 12-minuuttisen Red Birds Will Fly Outin kirkkomusiikilliset syntikka-ajot tuovat mieleen Tangerine Dreamin suureellisimmillaan. Päätösraita The Dreamer Is Still Asleep on taasen jopa popmusiikilta kuulostava balladintapainen.

Sitten levy loppuu, aurinko nousee ja kuulija miettii, tapahtuiko äskeistä ensinkään.