Levyarvio: Daniel Romano on härö hyvässä ja pahassa – Uusi levy ylittää ärsytyskynnyksen

Daniel Romano
Finally Free
New West

Daniel Romano luottaa uutuuslevyllään lofi-estetiikkaan. Eipä kanadalaisartisti aiemminkaan mikään hifistelijä ole ollut, eikä miehen musiikilta turboahdettua tuotantoa kaipaakaan, mutta välillä hänen omaehtoinen taiteensa alkaa koetella sietokykyä.

Finally Free on peräti kolmas Romanolta tänä vuonna julkaistu levy. Se on luomu ja viimeistelemättömän härö kokonaisuus, mikä kuuluu hyvässä ja pahassa.

Esimerkiksi demomaisissa Between The Blades Of Grassissä ja Rhythmic Bloodissa perkussiot häiriköivät niin pinnassa, että kappaleiden todellinen potentiaali on hukkua.

Ärsytyskynnyksen ylittää myös Romanon epävireisen lammasmainen ääni, jonka rinnalla The Jayhawksista tuttu määkijä Mark Olson kuulostaa enkeliltä.

Toisaalta taas Romano laulaa välillä ihan kauniisti, kuten kappaleissa Empty Husk ja All The Reaching Trims. The Long Mirror Of Timella hän puolestaan kanavoi näppärästi Bob Dylania.

Finally Freellä yhdistellään omaperäisesti sävyjä niin kantrista, indie rockista, mustalaismusiikista kuin folkpsykedeliasta. Lopputuloksena on sekava mutta kiehtovan persoonallinen albumi.

Olisi kiintoisaa kuulla tämä sinänsä pätevä albumi eri tavalla tuotettuna. Miksi tehdä huonosti, kun voi tehdä hyvinkin – tai ainakin edes vähän paremmin?