Levyarvio: Eksistentialisti tanssilattialla – Methyl Ethelin albumitrilogia päättyy ajattomalla taidepopilla

Arvio julkaistu Soundissa 3/2019.
Kirjoittanut: Jari Mäkelä.

Arvio

Methyl Ethel
Triage
4AD

Methyl Ethel on yhtä kuin australialainen eksentrikko Jake Webb, jonka kolmas pitkäsoitto Triage täydentää sumuisen dreampop-levy Oh Inhuman Spactaclen (2015) aloittaman albumitrilogian.

Toista Methyl Ethel -albumia Everything Is Forgotten (2017) työstämään pestattiin supertuottaja James Ford (Arctic Monkeys, Florence And The Machine), ja ainakin salaa toivottiin, että Ford kykenisi muokkaamaan Webbistä 4AD-yhtiölle seuraavan suurmenestyksen, Future Islandsin manttelinperijän.

Simppelin classic popin sijaan kakkosalbumi kuulosti sellaiselta Hot Chip -yhtyeeltä, joka ei ollut luovuttanut pikkusormea ja loppuja raajojaan house-musiikille. Tarttuvalle singlelohkaisulle Ubu myönnettiin Australiassa kultasingle, mikä näyttää hyvältä Triagen promotiedotteissa.

Muinoin Webbin biisejä olisi kutsuttu art rockiksi, ja se on käyttökelpoinen termi edelleen.

Fordin seuraaminen opetti Webbille paljon studiotyöskentelystä. Esikoislevyn kokeellisuuden ja toisen tuotantoteknisen tason yhdistävä Triage on ensimmäinen albumi, jonka säveltämisen, sanoittamisen ja laulamisen lisäksi Webb on soittanut ja äänittänyt alusta loppuun itse kotistudiossaan Perthissä. Biisit on miksannut valmiiksi moderneja huippulevyjä työstänyt Marta Salogni.

Triagen ajatonta musiikkia on kuvailtu psych popiksi, mutta en vertaisi Webbiä laiskasti samasta kaupungista kotoisin olevaan Tame Impalaan tai johonkin Syd Barrettiin. Psych viitannee Loribelle Spirovskin kansitaiteeseen ja Jean-Paul Sartrelta lainaaviin eksistentialistisiin sanoituksiin. Muinoin Webbin biisejä olisi kutsuttu art rockiksi, ja se on käyttökelpoinen termi edelleen.

Scream Whole ja Hip Horror ovat albumin tanssittavinta antia. Polveilevat biisit ja paikoin operettimainen vokaaliakrobatia ovat velkaa Scott Walkerille (etenkin Post-Blue) olematta liian vaikeatajuisia. Ruinerin rumpukomppi on pöllitty Marilyn Mansonilta ja Trip The Mainsin kitarasoundi on silkkaa 10cc:tä. Webbin mukaan Triagen biiseihin eniten vaikuttanut bändi on kuitenkin miehen vasta hiljattain löytämä The Cure, mikä on helppo uskoa Real Tight -biisin kuultuaan.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa