Levyarvio: Haikeita tarinoita tutuista aiheista – Veronan albumi on äänenkäytön ammattilaisen työtä

Arvio julkaistu Soundissa 1/2021.
Kirjoittanut: Karoliina Kantola.

Arvio

Verona
Vaihtuvat perspektiivit
Texicalli

Ve-ro-na. Nämä tavut ovat albumin ensimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen raita, pienet puhutut osuudet. Kuin vanhoissa c-kasetti- ja vinyylisatukirjoissa, joissa kerrotaan, kun tarina alkaa ja loppuu ja kun pitää vaihtaa puolta. Tässä se antaa väkinäisen vaikutelman eikä tuo teokselle lisäarvoa.

Mutta keskitytään musiikkiin. Näyttelijä-laulaja Maruska Veronan ensimmäinen albumi Vaihtuvat perspektiivit on kokoelma erinomaisia sävellyksiä ja haikeita tarinoita. Jo ensimmäinen laulu Puu (joka alkaa lähes samalla pianotapailulla kuin Silta-sarjan tunnuskappale) on lyhyt mutta voimakas johdatus siihen, mihin Verona pystyy.

Suurin osa kappaleista on kaunista ja kevyttä (enimmäkseen elektro)popia, jossa kuuluu esimerkiksi Reginan tai PMMP:n vivahduksia, jos referenssejä haluaa etsiä. Lyriikat kertovat yksinäisyydestä, ihmisten kommunikaation puutteesta, hämmentyneistä tunteista ja luopumisen vaikeudesta. Ei siis tavattomia teemoja suomalaisessa musiikissa, mutta ei levyä voi tusinatavaraksikaan moittia.

Kuulee että Verona työskentelee ammatikseen äänenkäytön kanssa, ja että levyä on hiottu jonkin aikaa. Verona ja tuottaja Paavo Malmberg ovat tehneet hyvää työtä.

Lisää luettavaa