Levyarvio: Jaakko Laitinen muistuttaa kuolevaisuudesta huumorin kautta – Uuden levyn kipakat rytmit ovat ympäri maailmaa poimittu

Arvio julkaistu Soundissa 2/2020.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

Jaakko Laitinen & Väärä Raha
Börek
Playground

Lapista lähtöisin oleva mutta balkanilaisen musiikkitradition sydämenasiakseen ottanut Jaakko Laitinen & Väärä Raha riemastuttaa jo viidennellä albumillaan. Börek sekoittaa kipakkarytmiseen alustaansa ripaukset kreikkalaisuutta, slaavilaisuutta sekä kotoista iskelmää ja rillumareitä niin notkeasti, että levyn äärellä voi tulla vain hyvälle tuulelle. Erityisesti haitari ja trumpetti tekevät suvereenia jälkeä, ja laulustaan Jaakko Laitinen irrottaa tarpeen tullen myös huumoria.

Börekillä mennään lujaa heti traditionaalisesta Kotimatkasta lähtien. I tåget finns en restaurangvagn on kirjavine asiakkaineen kuin Pendolino-ajan vastine muinaiselle Lentävälle kalakukolle. Maailmanmusiikillisen hengästyttävyyden ohessa orkesteri ottaa myös selvin sanoin kantaa ihmiseloa häiritseviin ja leimaaviin ilmiöihin, joista päättymätöntä taistelua käyvät kaukokaipuu ja koti-ikävä ovat tutuimmasta päästä.

Omalla lomalla muistuttaa jokaisen meistä syntyneen tahtomattaan ja lomailevan olemattomuudesta. Vaalien alla annetut tyhjät lupaukset ovat toki ikäviä, mutta lopulta nekin kutistuvat asiankuuluvan haikean Madonruokaa-kappaleen rinnalla. Henkilökohtainen tulevaisuudenkuva ei voi tästä juuri konkreettisemmaksi tulla.

Lisää luettavaa