Borisin edellinen albumi NO (2020) oli kaoottinen ja energinen sekoitus metallia, särörokkia ja noisea. Siis juuri niitä elementtejä, joilla 1992 aloittanut tokiolaisbändi alun perin niitti mainetta kansainvälisellä alternative rock -kentällä. Vuosien varrella bändin soundi on laajentunut kattamaan shoegazea, dream popia ja jopa jonkin verran elektronisia soundeja. The Fallenin massiivisia doom metal -riffejä lukuunottamatta W:llä kuullaan Borisin maalailevampaa puolta. Levy on bändin ensimmäinen Sacred Bonesille ja soundinsa puolesta sopii levy-yhtiölle kuin nyrkki silmään.
Vaikka W onkin edeltäjäänsä verrattuna lähes täyskäännös, muodostavat levyt kuitenkin konseptuaalisesti yhtenäisen kokonaisuuden. NO:n viimeisen biisin Interluden ambient-soundit jatkuvat W:n ensimmäisellä raidalla I Want To Go To The Side Where You Can Touchilla, ja levyjen nimet muodostavat yhdessä sanan now. Se mikä tekee W:stä monta vähemmän meluisaa Boris-levyä kiinnostavamman on, että sen aiempaa muodottomampien biisien on annettu rakentua kauniin orgaanisesti, yrittämättä ympätä koukkuja ja tarttumapintaa mukaan. Levyn unenomaiseen tunnelmaan on helppo uppoutua.
