Muinaisen Navarran kuningaskunnan pääkaupungista Pamplonasta ponnistavan Melenasin nimi viitannee yhtyeen jäsenten muhkeisiin kampauksiin. Melenas-debyyttialbumin (2017) biisien parhaimmisto oli näppärää kitaradronea Velvet Undergroundin ja The Strokesin jalanjäljissä, loppujen ollessa sympaattista autotallipoppia, joka ei jättänyt kauheasti muistijälkiä.
Dias rarosilta löytyy esikoista enemmän tarttumapintaa. Soundimaailmaan on panostettu. María Melenasin koskettimet ja Laura Torren motorikkomppi nousevat laulajakitaristi Oihana Herreran rinnalle aiempaa selvemmin. Primer tiempo, sattuvasti nimetty Los alemanes ja Ciencia Ficción ovat silkkaa hypnoottista krautia. No puedo pensarissa ja 3 segundosissa on myös shoegazing-vaikutteita ja En Madrid kasvaa rauhallisesti maalailevan alkunsa jälkeen komeaan äänimyrskyyn.
Vaikka Oihana Herreran lempeä huokailu – ja Melenasin musiikki kaikkiaan – kuulostaa viehättävältä ja raikkaalta, on tämä albumi tehty jo aika monta kertaa aikaisemminkin (ei välttämättä tietenkään espanjan kielellä). Bändi on lupaava ja vasta löytämässä oman tyylinsä. Seuraavilla julkaisuillaan Melenas voi yltää vaikka mihin.