Levyarvio: Kuiskaus kosmoksen kaaoksesta – Vesperithin pimeys on maalattu hahmottomaan ambient-maisemaan

Arvio julkaistu Soundissa 11/2019.
Kirjoittanut: Mape Ollila.

Arvio

Vesperith
Vesperith
Svart

Vesperith on yhden naisen, Sariina Tanin, henkisen ja luovan vapautumisen manifestaatio. Kaltaisessani ”tavallisemman musiikin” kuuntelijassa Tanin eteerisen kaunis, sanattomin lauluin kosmoksen kaaokseen kuiskailu ja abstraktin muodottomat, synteettiset ambient-äänimaisemat herättävät enimmäkseen vain hämmennystä. Itselleni heränneisiin kysymyksiin kuuluvat muun muassa: ”kuinka musiikki voi ajoittain identifioitua black metalliksi sisältämättä ainoatakaan black metalia määrittävää instrumenttia” ja huolestuttavammin ”miksi en tajua tätä”.

En löydä lukuisista kuuntelukerroistakaan huolimatta kumpaankaan arvoitukseen vastausta, mutta toisinaan – oikeassa, joskin itselleni harvinaisessa mielentilassa – löydän syvän emotionaalisen yhteyden Vesperithin avaruuden loputtomissa varjoissa velloviin hurinoihin, suhinoihin, leijuntaan ja raakoihin rääyntöihin. Kusessa olen loogisella puolella, jossa en vain saa ruuvattua pääni säätöjä asentoon, jossa osaisin kuunnella tätä avantgardistista teosta muuna kuin ”musiikkina” jona saan otteen ainoastaan levyn parista selkeästi blackmetallisesta blastbeat-purskeesta ja Valohämärästä, albumin ainoasta edes osittain sanoitetusta kappaleesta.

Hetkittäin tuntuu, että olen tekemisissä sellaisen nerouden kanssa, jota en kykene ymmärtämään, ja toisina hetkinä taas vaikuttaa, että oikeampi ihminen Vesperithiä arvioimaan olisi ehkä psykologi.

Enimmäkseen Tanin äänimaisemoinnin arviointi musiikkina on kuitenkin kuin yrittäisin kuvata dadaistista veistosta tanssimalla. Hetkittäin tuntuu, että olen tekemisissä sellaisen nerouden kanssa, jota en kykene ymmärtämään, ja toisina hetkinä taas vaikuttaa, että oikeampi ihminen Vesperithiä arvioimaan olisi ehkä psykologi. Enimmäkseen kuitenkin tunnen, että päässäni ei ole antennia, jolla Vesperithin lähetys osuisi tarkasti millekään vastaanottimestani löytyvälle radiotaajuudelle. Nyt se vain kohisee kanavien välissä.

Pikemminkin ääniksi muovatun matkan Tanin mielen loputtomiin syvyyksiin, valoihin ja varjoihin kuin varsinaisesti musiikkia sisältävän albumin on tuottanut ainoa siihen pätevä ihminen, erikoismöykän spesialisti, Oranssi Pazuzun Juho ”Jun-His” Vanhanen.

Lisää luettavaa