Nykyään kun joku sanoo kuuntelevansa elektronista musiikkia, se voi tarkoittaa mitä tahansa Tonto’s Expanding Head Bandista ja Wendy Carlosista äärikaupalliseen poppiin tai tanssinjytkeeseen ja väliin mahtuu vaikka mitä.
Kemiallisista Ystävistä tutun tamperelaisen kuvataiteilija Jan Anderzénin alias Tomutontun musaa on vaikea kategorioida. Kokeellista se ainakin on: rytmiikka on vähäistä tai abstraktia, melodioita tai paremminkin niiden pätkiä sentään löytyy. Analogiset syntikat ovat tästä kaukana, ohjelmoinnilla mennään.
Hoshi on Tomutontun seitsemäs albumi ja kuten nimestäkin voi uumoilla, jotain epämääräisesti japanilaista siinä on. Epäilemättä jotain kodikasta Hoshista löytävät ainakin pelimaailmoissa aikaansa viettäneet. Vankka lapsenomaisuuskin määrittää levyä.
Pelimaailma kun on jäänyt hoodoomiehelle vieraaksi ja lapsuuskin kovin kauas, niin Hoshi ei lumoa sillä tavalla totaalisesti kuin vaikka Viljasen Koneliikkeen tai Esa Kotilaisen vankka kosmisuus, mutta kiinnostuneena ja uteliaana sitä kuuntelen. Eniten puhuttelee juuri tuohon lysergisempään suuntaan katsova Järvi. Kyytiin! ja humoristisen tarzanmaisella ulvonnalla käynnistyvä Puissa roikkuvat eläimet. Päätösraita Kyyti jatkuu erottuu ainoana säröistä kitarasoundia hauskasti simuloivana kuulokuvana.
Useasta kuuntelusta huolimatta Hoshi on itselläni vielä prosessointivaiheessa. Kuka tietää, mihin vielä päädyn sen kanssa?