Jos Pharoah Sandersin toissakesäinen Flow-vierailu jäi enemmän vanhan legendan rakastamisrituaaliksi kuin unohtumattomaksi musiikkielämykseksi, niin tässä kasikymppinen spirituaalijazzin ja improvisaation mestari lunastaa maineensa täysin. Hänen tenorinsa soi hyvin kokonaisvaltaisen teoksen keskiössä pysäyttävää syvyyttä, myötätuntoa ja musikaalisuutta tulvien. Nyt ei puhuta rajusta tai atonaalisesta free-tripistä, vaan valtavan lempeästä, sielua ravitsevasta melodisuudesta.
Sävellykset tulevat kuitenkin elektronisia ja muitakin instrumentteja hienovaraisesti soittavalta englantilaiselta electronica-DJ/tuottaja Sam Shepherdiltä alias Floating Pointsilta, joka on myös klassisesti koulutettu pianisti (ja neurologi!). Erinomaisesti kokonaisuuden viimeisteleville Lontoon sinfoonikoille tämä on eräänlainen paluu rikospaikalle, koska LSO soitti Ornette Colemanin uraauurtavalla, joskin huimasti disharmonia- pitoisemmalla Skies Of Americalla 1972.
Promises sen sijaan operoi äärimmäisen harmonisilla taajuuksilla ja on ehkä eniten sukua Alice Coltranen töille. Teos viettelee hellään huomaansa vaivihkaa, mutta kun löytää itsensä sen sisältä, niin aika pysähtyy eikä ulos haluakaan. Olen onnellisesti koukussa!