Levyarvio: Kun oma isä kuolee – Aksimin toinen soololevy sisältää isoja kappaleita kovista aiheista

Arvio julkaistu Soundissa 1/2018.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

Aksim
Kymmenen euron kesämekot
Monsp

Muun muassa Kemmurusta tutun Miska Soinin a.k.a. tuottajavelho/räppäri/DJ Aksimin toinen oma soolo on kepeästä nimestään huolimatta varsin diippi ihmissuhdekiemuroihin keskittyvä tuotos, suoraan artistin sydämestä silvottu tunteiden tornado. Se on olennaisesti isoja kappaleita Aksimin elämästä – edesmenneelle Tapsa-isälle omistettu albumi, joka sisältää eron tunnekuohuja, kasvatusoppeja, tiukan biisin faijan kuolemasta, kuten tietysti myös varman kesäbiisin 2018.

Ensikuuntelulla albumi on etunenässä ärsyttävä, mutta mitä enemmän tälle antaa aikaa, sitä enemmän koukkuja Aksimin leningeistä löytää. Hittiainekset ovat kasassa: trendikäs soundi ja melodinen räpäyttely on höystetty muodikkain ääniefektein sekä takuuvarmoin sampleluupein. On siellä sähkökitaraakin ja blues-/r’n’b-vaikutteita. Aksim hurisee menemään seksiäänellään, mutta autotune-kikkailu meinaa lähteä lapasesta, ja tuottajana jo legendaarinen Aksim on sanoittajana ajoittain tökerö, joskin ihan viihdyttävä anglismien viljelijä.

Levylle on osunut pari täydellisyyttä hipovaa napakymppiä – erityisesti vieraiden kanssa tehdyt biisit (ja ihan erityisesti kruisailustyge Benzi), mutta myös pari kokonaisuutta verottavaa tarpeetonta hutia.

Lisää luettavaa