Levyarvio: Kunnianhimo romukoppaan kunhan kivaa riittää – David Ellefsonin coverlevyllä ei ole uusia kulmia haettu

Arvio julkaistu Soundissa 1/2021.
Kirjoittanut: Kimmo K. Koskinen.

Arvio

Ellefson
No Cover
Ear

Ellefson-bändi julkaisi debyyttialbuminsa Sleeping Giantsin 2019 aika hissukseen. Musiikkimaailma ei nytkään järky, kun Megadeth-basisti Dave Ellefsonin bändi ja iso liuta kavereita jyystää tuplalevyllisen 70- ja 80-lukujen klassikkobiisejä. Projektissa taiteellinen kunnianhimo on selkeästi alistunut lempparibiisien yksi-yhteen veivaamisen aikaan saamalle innostukselle.

No Coverin funktio kuulijalle on vähän ongelmallinen. Suhteellisen ansiokkaasti valittuihin vanhan liiton rock-, heavy- ja punk-biiseihin ei ole liiemmin haettu uusia kulmia. Oli kyseessä Judas Priest, Billy Idol, Queen tai Dead Kennedys, biisit on juntattu alkuperäisille uskollisena moderniksi perusheviksi. Kissin Beth on kyllä edelleen herkkis.

Vierailijoiden omaa persoonaa ei suoritteista hevin tunnista, oli messissä sitten Charlie Benante, Eddie Ojeda, Doro Pesch, Dave Lombardo tai Al Jourgensen. Sohjoiseksi kompressoitu soundipolitiikka ei sekään erityisemmin nosta levyn profiilia.

Projekti on varmasti muusikkoväelle ollut oikein hauska, mutta kotikuuntelussa siitä liikenee riemua laimeanpuoleisesti. Myönnetään silti, että mukaan on valittu hyviä biisejä ja ne on räimitty ihan kelpo sykkeellä.

Lisää luettavaa