Tupakan Ystäviä ei voi esitellä mainitsematta Nypyköitä. Mutta siinä missä 1990-luvun kulttibändi pisti polkaksi, on nykyhetken tilanne seesteisempi. Tivoli Heinolan temppuja tekevästä henkilökunnasta on Nypyköistä tuttuja palttiarallaa puolet. Perinnöksi noilta ajoilta on jäänyt kyky sanoa sanottavansa tavallisuudesta poikkeavin sanakääntein.
Markku Palmusen sävellyksissä ja sanoituksissa elää mennyt maailma. Sitä tutkaillaan lämmöllä ja inhimillisellä tarkkanäköisyydellä. Silti Tivoli Heinola ei kannen nostalgiaa herättävistä kuvista huolimatta samoile pelkissä muistoissa. Ihmisten välisistä suhteista kertoessaan tarinat ovat universaaleja ja ajattomia. Sentimentaalisiksi heittäytyessäänkään ei sorruta patetiaan tai kuluneisiin kielikuviin.
Nypyköiden perintö elää yhä kuulijan takaraivossa sikäli kiusallisesti, että vielä useankin albumin jälkeen Tupakan Ystäviltä alitajuisesti odottaa riehakkuutta ja huumoria. Kun pääsee yli epärealistisista odotuksista, on luontevampi astua Tivoli Heinolan telttaan. Ja kyllähän jo 13-vuotias bändi yltyy rokkaamaan, vaikka se pysyy aikuisuuden mukanaan tuomalla tavalla kohtuuden rajoissa.
Pitää muistaa hengittää -laulun aforismi ”Kaikki kaunis kuolee aikanaan / olen onnellinen nyt” kiteyttää levystä olennaisimman. Ilman muistoja ihminen ei pärjää, mutta tärkeintä on elää elämäänsä nykyhetkessä.