Ilman pubrockin tai garagen kaltaisia esipunkin pohjia Suomen uusi aalto hönki paljon muutakin kuin katu- ja kapakkarockia. Härmärockin yhtenäiskulttuuri sirpaloitui, mutta yhdistyi eri tasolla, tee-se-itse-kulttuurin merkeissä pienkustanteissa, levyillä, kaseteilla ja zineissä sekä elmuissa. Vapaamuotoisen tyylitajuinen Pölyä-kokoelma tonkii pöytälaatikoista, studiolattioilta ja lavalankkujen raoista esiin ne kuusivuotiskauden väliinputoajat, joille kolme kitarasointua eivät riittäneet, eikä mikään äänitaide ollut liian pitkälle menevää. Edes alkeellisen soittotaidon tai lyyrisen ilmaisun rajoitteet eivät kahlinneet uteliasta progressiivista kehittelyä. Uusi UG-aalto teki jälleen kaiken omaehtoisesti.
Moni esityksistä olisi yksinään jäänyt kritiikin torahampaisiin, mutta hyvin ketjutetulla kompilaatiolla teokset tukevat ja selittävät luontevasti toisiaan ja ideoidensa villiä kirjoa. Peruspunkista urkeni asennetta, lauluaksenttia, tehoriffiä ja yhteiskunnallista pointtiakin. Muuten rockin karsinoita ravisteltiin estotta, ja moni tekijä karkasi tutkimattomaan maastoon tai umpihankeen ellei sulkeutunut uniikkiin nurkkaansa näpläämään kitaraa tai pikkusyntikkaa. Innostavia ideoita tulvehti velmujen nimien katteeksi: Muovimiehet, Vihan Muna, Vessel Umpio, Swissair, R-Polkupyöräytetty, Xböö, Sleeping And The Beds, Vaaralliset Lelut… Kuulokuvien kollaasi on monitahoisen vakaa ja yllättävän vankka.