Levyarvio: Mara Ballsin uutuusalbumilla optimismi ja pessimismi ottavat mittaa toisistaan – Luvassa jyräävää rockia ja uskottavaa herkkyyttä

Mara Balls
Maranormaali ilmiö
Stupido

Maralandiasta kuuluu parin vuoden hiljaiselon jälkeen hyviä uutisia. Kahden studioalbumin ja Mara Ballsin live-energian upeasti ikuistaneen Ratina Live ’18 -albumin jälkeen Maria Mattilan voimatrio lataa levyllisen uusia lauluja.

Maranormaali ilmiö on monin tavoin painava levy. Rutisevaa ja jyräävää kitaravetoista rockia ilman metallista raskautta ja heti perään yhtä lailla uskottavaa herkkyyttä. Villeimmillään Mattilan, basisti Aapo Palosen ja rumpali Antti Palmun telepaattinen soitto uhkaa jättää maan kamaran ja suunnata kohti kaukaisuutta. Progahtavuus ja Jimi Hendrixin haamu sulautuvat nekin osaksi Maranormaalia ilmiötä. Maria Mattilan lauluista välittyy jälleen sekä syvää henkilökohtaisuutta että universaalia huolenkantoa.

Korukielestä riisuttu rakkaudentunnustus Ainoa oikea ei jätä sanomaansa epäselväksi. Loveen, maailman paikoillaan pyörimistä ihmettelevä Lähdetkö kanssani tanssimaan? ja avausriffillään The Rolling Stonesiin viittaava Tuu mun mukaan täydentävät albumin soitannollisesti suoraviivaisemman ja lyriikoiltaan ”kevyemmän” kolmanneksen.

Maria Mattilan lauluista välittyy jälleen sekä syvää henkilökohtaisuutta että universaalia huolenkantoa.

Verkkaisella Valo voittaa pimeän -kappaleella optimismi ja pessimismi aloittavat paininsa ja ahdistus nostaa päätään. Seinät kaatuvat päälle, mutta päivän piteneminen lupaa lopulta kesää ja synkkä mieli pakenee odottamaan seuraavaa pimeää. Pienisuuri Tellus-planeetta on omakohtaisuudesta lähtevä pohdinta. Onko ihmisestä ottamaan vastuuta siitä mitä asuinplaneettamme yrittää meille opettaa?

Hiljaa on Maranormaalin ilmiön pysähdyttävä suvanto. Kyynelten voi antaa puhua hiljaa, jos näkymätön tulevaisuus pelottaa. Asiaankuuluvan herkällä laululla soivat poikkeuksellisesti vain Mattilan akustinen kitara, levyn tuottajan Jani Viitasen basso ja Marian isän Maki Mattilan etäiset kitarakoristelut.

Vaikuttavan levynsä päätteeksi Mara Balls löytää vahvasti progen sisäisen portin. Kestoltaan Maranormaalin ilmiön pääteoksesta käyvä Yksi laulu avautuu hitain ja pienin askelin, kasvaa ja voimaantuu ja leijuu lopulta hiljaisuuteen.