Levyarvio: Melankoliaa kaaoksen vastapainoksi – Fontaines D.C. lyö nyt keveämmin iskuin

Fontaines D.C.
A Hero's Death
Partisan

Dublinilaisen Fontaines D.C.:n Dogrel-esikoinen (2019) ei ollut mullistava levy, mutta karismaa siinä riitti. Yhtye kiinnitti post-punkin viileästä juurivedestä ammentaneen ilmaisunsa tähän päivään silkalla läsnäolollaan. Soitto hurmasi terävillä kulmillaan, ja Grian Chattenin leveäaksenttiset puhetulvat laventuivat niin vertaistueksi kuin stoutin makuiseksi katusaarnaksikin. Pauhun taustalla Joy Division paiskasi kättä IDLESin kanssa.

Vauhdilla purkitettu A Hero’s Death hyödyntää samoja vahvuuksia, mutta lyö keveämmin iskuin. Julistuksellisin aines on korvattu monitahoisemmilla tutkielmilla, joiden ääressä yhtye tunnustelee sointiaan herkin sormin. Vaikka musiikki nojaa edelleen vastatuuleen, valaisee levyä siellä täällä kimmeltävien tuikkujen kaunis kajo. You Saidin ja Oh Such A Springin kaltaiset kyynelvuot kertovat sovittelunhalusta, valtavirtaistumisestakin, mutta myös siitä, että yhtye on alusta asti sovitellut melankoliaa kaaoksensa vastapainoksi.

Pohjimmiltaan laajentunut perspektiivi alleviivaa viisikon sanomaa. Jos Editorsin heikompiin hetkiin rinnastuva Living in America kohteliaasti sivuutetaan, huokuu levy niin avointa kanssakulkijuutta, ettei ilmaisun maneerimaisuuksia tahdo huomata. Ja juuri tässä on Fontaines D.C.:n salaisuus. On tarpeetonta etsiä sivumakuja, kun musiikki katsoo suoraan silmiin.