Levyarvio: Musiikinteon jumalaista hartautta – Father John Misty kysyy uudella albumillaan isoja kysymyksiä

Father John Misty
God's Favorite Customer
Bella Union

Heti kärkeen totean, että Ukko Mistyn neljäs albumi on mestarillisen jylhää musiikkia, isompaa kuin hittiä jahtaavat pop-tuotannot ja todellisempaa kuin draamakuninkaallinen viihdemusiikki. Melodiat ovat häikäisevän hyviä ja tyylikkäitä samalla määrätietoisella tavalla kuin John Grantin sulavat kuvaelmat, Calexicon sinfoniasovitukset tai Mikko Joensuun tappiin vedetyt aamenet. Myös Elton Johnin parhaat pianoballadit (Your Song, Rocket Man) tulevat entistä hohdokkaammin mieleen. Kaikki mainitut verrokit ovat kuitenkin keskenään erilaisia persoonallisuuksia ja artistisia entiteettejä. Vain musiikinteon hartaus on yhtä.

Arvostan suuresti Josh Tillmanin pseudohahmon Father John Mistyn peittelemättömän henkilökohtaisten albumien ironista teemoitusta. Fear Fun -albumin (2012) nimen inspiroi keikkapersoonan jakautuminen ja Mistyn harteille sälytetty surullisten slovarien taakka. I Love You, Honeybear (2015) tilitti elämässä ja aviosuhteessa ”harjoitettua kaikenlaista valitettavaa käyttäytymistä” ja Pure Comedy (2017) soi oman elämänsä komeljanttarille sananvapaudet asettua yhteiskunnallisiin konteksteihin. God’s Favorite Customerin ajatusleikkinä on tunnustuksellinen ja henkistä tukea hakeva teema. Johtoajatukset ovat vakavampaa ja kouraisevampaa jatkoa Honeybear-fiilistelylle.

Yhteiselon, rakkauden ja yhteisymmärryksen pulmat mutkistavat useimpien kappaleiden ajatuskulkuja, mutta hivelevän harras sävelien kulku glorifioi arkisetkin ihmetykset.

Aloituskappale Hangout At The Gallows lyö suoraan kanveesiin järisyttävän upealla melodialla, tulkinnalla sekä tuhdilla ja sävykkäällä sovituksella. Kappaleen nimi ”Hengailua hirttopaikalla” istuu otsikoinnin jatkumoon. Father puhuttelee itselleen ja kuulijalle tärskäytetyillä kysymyksillä: mikä on politiikkasi, uskontosi, siivusi, elämäsi tarkoitus? Seuraavaksi Mr. Tillman onkin Jumal’isän päärlyporteilla visualisoimassa eloaan pilvessä mielensä saaren yllä. Yhteiselon, rakkauden ja yhteisymmärryksen pulmat mutkistavat useimpien kappaleiden ajatuskulkuja, mutta hivelevän harras sävelien kulku glorifioi arkisetkin ihmetykset. Voiko ikuinen rakkaus sittenkään olla mitään järin erityistä? Näillä viisastelun leimahduksilla Father John Misty kirkastaa levollisesti jumalaisten sävelmiensä painotukset.