Levyarvio: Musiikkia hajoamispisteestä – The Hearing etsii yhä uusia ulottuvuuksia

The Hearing
Demian
Solina

Ruusujen viimevuotinen debyytti oli jäsentensä näkemysten antaumuksellinen synteesi. The Hearing -soolonsa pariin palatessaan Ringa Manner osoittaa, että kollektiivin voima on palvellut myös yksilöä. Vaikka The Hearing muodostaa kiistatta oman jatkumonsa, on sen entistä estottomampi sointi helppo paikallistaa samoihin ideariihiin, joista Ruusut ammentaa muotojaan.

Omaksumiskyvyn lisäksi Demian julistaa Mannerin haluttomuutta pysähtyä. Vaikka albumi hyödyntää pop-musiikin muotoa ja hedonistista herkkyyttä, välittyy siltä jatkuva tarve löytää tutuista elementeistä uusia ulottuvuuksia. Erikoisuudentavoitteluksi ilmaisu ei kuitenkaan hajoa. Koneistus palvelee kerrontaa silloinkin kun kokonaisuus lyödään sirpaleiksi, ja mielleyhtymät Björkin ja The Knifen kaltaisiin dynamoihin selkeyttävät tulkintakehystä. Paketin kruunaavat tehokkaat melodiakoukut, jotka taipuvat niin Love=Prisonin kohtalokkaaseen klubitunnelmaan kuin WYD:n keijumaiseen hourailuunkin.

Luovimmillaan Demian on musiikkia, joka on saatu valmiiksi viemällä se hajoamispisteeseen asti. Määränpäältä se ei kuitenkaan kuulosta. Purettavaa ja kasattavaa on jäljellä vielä niin paljon, että levyn lopullinen merkitys
määrittynee vasta tulevaisuudessa, osana jotakin mitä kukaan ei osaa vielä ennustaa.