Levynkansi leuhkii, että ”recorded on the road for less than $ 50… But it sounds like a million bucks!” Asenne miellyttää välittömästi, ja musiikki myös.
Kyse ei ole normaalista livealbumista. Viime vuonna maansa parhaaksi rock-aktiksi valitun hollantilaisbändin seitsemäs albumi on levytetty kiertueella ”livenä” bussin takaosassa ja kapisilla backstageilla 80-luvun Tascam-kasettiäänityspöydällä niin, että Pablo van de Poelin kitara ja Robin Pison minisyntikka soitettiin suoraan pöytään rumpali Luka van de Poelin hoitaessa rytmit harvinaisten funk/soul-levyjen sampleilla.
Kuuntelin DeWolffin vanhempiakin levyjä netistä ja pidin niistä kaikista. Niillä monet kappaleet olivat pitkiä, psykedeelisiä ja jamihenkisiä, tässä mennään lyhyemmällä kaavalla, rootsimmalla otteella. Musa on uutettu 60-luvun lopun ja 70-luvun alun parhaista aineksista ajan seikkailumieltä seuraten, ilman minkäänlaista vetkua nostalgiaa. Vaikuteskaala yltää The Bandista Zeppelinin kautta souliin ja bluesiin, The Black Keyskin vilahtaa jossain. Oleellista on, että yhtye osaa tehdä erittäin monipuolisesti iskeviä biisejä, joissa on oivat melodiat ja funky soittamisen meininki. Pablo van de Poel paljastuu erinomaiseksi, usein soulahtavaan falsettiin livahtavaksi laulajaksi ja kitaristina Albert Kingiä ja Peter Greeniä maukkaasti sekoittelevaksi tyylittelijäksi.
Erittäin eläväinen tapaus kaikin puolin!
