Levyarvio: Myöhempien aikojen Paul Simon ja Juha Tapio samassa paketissa – Ed Sheeran tarjoaa syöttöjä lapaan vihaajilleen

Arvio julkaistu Soundissa 10/2021.
Kirjoittanut: Mikael Mattila.

Arvio

Ed Sheeran
=
Warner

Edellislevyllään maailmantrubaduuri lipsahti r’n’b:hen ja lauloi muun muassa kilpakosijansa valkaistusta peräaukosta. Uuden levynsä hän aloittaa stadionrockilla, joka on kuin autofiktiosarjan uutuusosan johdanto: nyt olen isä, olen asettunut, kaikki on muuttunut.

Itseensäviittauspopin kiinnostavuuden ratkaisee, onko päähahmo mediaseksikäs. Sheeran tavallaan on: on mahtavan irvokasta, kun hänen kaltaisensa harmiton mormonipoika tekee biisejä paheellisten räppäreiden kanssa ja yrittää hiteillään kuvitella, millaista on saapua entouragen kanssa yksityisklubille.

Silti hän ei edelleenkään ole suuri runoilija. =:n rakkauslaulut ovat uuh-beibiä, Bad Habits -singlen homeopatia-weeknd’läinen ripittäytyminen sen toteamista, että rilluvuosia on ollut. Levyn kohokohta Overpass Graffiti on haikeutta mallintava erolaulu, jonka musiikkivideossa voisi olla mustavalkoisia häkkiaitoja, betonia, junia ja nahkatakki. Vahva sävellys, hieno tunnelma.

Balladit vaimolle ja lapselle (The Joker And The Queen, Sandman) ovat karmean imeliä, eli lapaan syöttöä vihaajille. 14 kappaleen pituuskaan ei lunasta.

Silti Sheeranin vihaaminen on tympeää. Hän ei ole öykkäri, vaan syyntakeeton osa popmusiikin hegemonista valkoisuutta. Myöhempien aikojen Paul Simon ja maailman Juha Tapio. Se on ihan ookoo.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa