Levyarvio: Neil Young ei ole kummoinen elokuvantekijä, mutta soundtrack sentään toimii – Paradox ottaa mukaansa pienein askelin

Arvio julkaistu Soundissa 6/2018.
Kirjoittanut: Timo Kanerva.

Arvio

Neil Young + Promise Of The Real
Paradox
Reprise

Jonkun pitäisi tehdä ihmiskunnalle palvelus ja estää Neil Youngia tekemästä elokuvia. Hänelle ei kukaan saa enää antaa kameraa, eikä päästää lähellekään filmiryhmää. Tuloksena kun syntyy kerta toisensa jälkeen vain myötähäpeää tuottavia, kaikin puolin kelvottomia leffoja.

Uusimman yritelmä on nimeltään Paradox. Sen ohjasi Youngin elämänkumppani, luonnonsuojeluaktivisti ja erinomainen näyttelijätär Daryl Hannah, vaan eipä elokuva-alan kokemuksesta mitään hyötyä näytä olevan. Jaksoin Paradoxia katsoa netistä hetken tai pari. Pieneltä ikuisuudelta se päämäärätön harhailu kuitenkin tuntui.

Levyllä Paradoxin soundtrack toimii kuitenkin yllättävän mainiosti. Siinä, missä elokuvalle hajanaisuus on kuolemansynti, saattaa se levyllä olla ansio. Ja hajanainen Paradox totisesti on!

Mukaan on mahdutettu jykevä Cowgirl-jami, monia viehkoja instrumentaaleja, sopiva annos taskunlämmintä kantribluesia, vitsinä vetäisty Turtles-hitti Happy Together sekä Willie Nelsonin Angel Flying Too Close To The Ground, jonka Willien Lukas-poika tulkitsee herkissä iltanuotiotunnelmissa.

Tämä levy ottaa mukaansa pienin askelin.

Lisää luettavaa