Levyarvio: Omalaatuisuus ei ole itseisarvo, vaan elinehto – Minä ja Niemisen levy on kuin karkkipussi sekalaisia

Arvio julkaistu Soundissa 3/2020.
Kirjoittanut: Lassi Linnola.

Arvio

Minä ja Nieminen
Sekalaisia
Omakustanne

Yliyrittäminen on tauti, joka piinaa useita suomalaisia tulokkaita – etenkin niitä omituisempaan ilmaisuun erikoistuneita. Siksi on niin valtavan virkistävää huomata, miten vapaasti eriskummallisuus soljuu Minä ja Nieminen -duon debyytillä. Sekalaisia on ihanan hämmentävä kokoelma folkia, elektropoppia ja afrobeatia kaksikolta, jolle omalaatuisuus ei ole itseisarvo, vaan elinehto.

Yhtyeen kaava on kolmikärkinen: nyrjähtäneet sovitukset, taidokas tuotantojälki sekä vahvat kappaleet. Levyn avaava nimikkokappale on oiva esimerkki siitä, miten kaava käytännössä toteutetaan. Muita kohokohtia ovat calypso-henkinen Tavallinen elämä, PMMP:tä kanavoiva Hannunvaakunat sekä lumoavan hauras lainaversio Sukkula Venukseen -klassikosta. Jälkimmäinen voisi latistua väkinäiseksi yritykseksi kerätä camp-pisteitä, mutta Minä ja Nieminen onnistuu aidosti hönkimään uutta eloa jo puhkisoitettuun ikivihreään.

Minä ja Nieminen tuskin tulee tavoittamaan erityisen suurta yleisöä. Vaikeasti lokeroitava yhtye on jo nimensäkin puolesta tuomittu ihastuttamaan valtavirran marginaalissa. Mutta ne, jotka bändin löytävät, tulevat varmasti pitämään kuulemastaan.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa