Punk-vuosien filosofia, jonka mukaan kuka tahansa osaa soittaa ja voi perustaa bändin, tuotti räyhäkkään katurockin ohella kiehtovaa, uniikkia musiikkia, joka kapinoi rakenteita vastaan yhtä itsetietoisesti ja purevasti. Walesilaisen Young Marble Giants -kvartetin aseita olivat minimalistiseksi pelkistetty, soittotaitojen riskirajoilla vaappuva bändisoundi sekä kappaleiden muodollisesta hauraudesta tyynen piittaamaton määrätietoisuus omien kuvioiden vaalinnassa. Koko tuotannon kattavalla pikkuboksilla demoja, kokoelmaraidan, sekä singlen ja ep:n sisältävä rinnakkaiskiekko ei muuntele kokonaiskuvaa. Yhtään samaa kappaletta ei ole. Dvd-levyn New Yorkin -keikka visualisoi täydellisesti yhtyeen mystisen vetovoiman ja rakastettavan nukkavierun karisman.
Colossal Youth on teknisesti helppo analysoida: Moxhamin veljeksistä Philip soittaa bassoa hyvin aktiivisesti ja rytmikkäästi, kun Stuart komppaa ja näpeltää riffikiertoja Rickenbackerilla. Aiempien rytmikoneiden sijasta perkussiiviset iskut tuotetaan urkujen ja kitaroiden avulla. Laulaja Alison Stattonin hillityn heleä ääni kohoaa polveilevien taustojen melodiseksi kiinteyttäjäksi sekä eteerisissä slovareissa että riisuttujen poprock-kuvioiden ja kertsiaihioiden tulkinnoissa. Albumi on askeettisuudestaan huolimatta melodiselta kirjoltaan hyvin monisävyinen ja nautinnollinen. Tarvitsee vain antaa oman musiikintajunsa rakentaa kappaleista täyteläisempiä näiden tyylinsä jättiläisten mukaan kutsumina.