Kotimaisen hiphopin monitoimimiehen Särren sooloalbumi on puleerattua popmusiikkia, joka kuulostaa erehdyttävän paljon 90-lukulaiselta ruotsalaiselta eurodanceltä. Monen biisin kohdalla tarvitsee tarkistaa soittimesta, onko tässä nyt kyseessä Särren uusin vai lipsahtiko toistoon sittenkin Pandora tai Ace Of Base. Särren unelma kuuluu tosiaan olevan paluu ysärille ja sitä kohti mennäänkin DeLoreanin vauhdilla.
Kuten kunnon räppialbumin kuuluukin, levy vilisee vierailijoita, muutoin tällä ei paljon muuta tekemistä hiphopin kanssa olekaan. Harmi, sillä levyn parasta antia ovat Särren räpit, jotka jäävät kuitenkin auttamatta överisokeristen, kiusallisen karkkisten ja naiivien pop-kertosäkeiden jalkoihin, joita tuutataan kuulijan korvaan kilometritolkulla. Laulajien integrointi Särren soundiin ei käy ihan kivuttomasti ja tuloksena on jotakuinkin piinallinen ruotsinlaivabändikokemus harvoine highlighteineen.
12 hittibiisiä sopivat kuin nakutettu kaupallisten radiokanavien iltapäiväsoittoon työmatkalaisten ruuhka-aikoja keventämään, mutta siihen se valitettavasti sitten jääkin. Ei jatkoon.